Holotropic Breathwork Finland ry
Holotropic Breathwork Finland ry perustettiin vuonna 2018 Turussa. Sen tarkoituksena on edistää ja kehittää Holotrooppiseen Hengitystyöskentelyyn liittyvää toimintaa, tietämystä ja tieteellistä tutkimusta Suomessa
Saavuttaakseen tavoitteensa Holotropic Breathwork Finland: järjestää työpajoja ja luentoja; tukee uusien fasilitoijien koulutusta; julkaisee ja kehittää tietoa Holotrooppisesta Hengitystyöskentelystä ja siihen liittyvistä teemoista; voi vastaanottaa lahjoituksia ja testamentteja.

Visio
Maailma on kovassa muutoksessa. Ja tässä muutoksessa tuntuu olevan paljon pimeyttä ja kärsimystä: ilmastokriisi on todellisuutta, politiikkaa tehdään rahan ehdoilla ja kulttuuristamme voi olla vaikea löytää inhimillisiä ja henkisiä arvoja. Ja samaan aikaan tapahtuu mitä ihmeellisempiä asioita, joka saa tulevaisuuden näyttämään valoisalta. Meillä on olemassa tarpeeksi kehittynyt teknologia ja tietotaito, jolla voimme pelastaa planeetan, useat ihmiset ja organisaatiot keskittyvät yhteiseen hyvään yksilökeskeisen ajattelun sijaan ja paljon rakkautta loistaa sydämestä sydämeen. Haluamme kohdata todellisuuden ja uskomme että myönteinen muutos alkaa tässä ja nyt, juuri sinun sisältäsi.
Olemme kokeneet henkilökohtaisesti Holotrooppisen Hengitystyöskentelyn olevan tehokas menetelmä niin yksilölliseen kuin kollektiiviseen parantumiseen ja muutokseen. Se on yksinkertainen ja turvallinen, ja se voi auttaa meitä tulemaan tietoisemmaksi varjoistamme ja työskentelemään niiden parissa. Ja se voi auttaa meitä löytämään kaiken sen viisauden, kauneuden ja myötätunnon, joka loistaa sisällämme. Se voi olla arvokas sisäisen kasvun työkalu auttaen meitä löytämään vahvemman yhteyden itseemme.
Holotrooppinen Hengitystyöskentely on maailmanlaajuinen yhteisö, joka elää parhaillaan uutta kasvukauttaan. Ja toivomme tämän yhteisön kasvavan myös Suomessa, jossa ihmiset voivat tukea toisiaan tärkeässä ja haastavassa sisäisen työskentelyn kutsumuksessa. Kuten opettajamme Sitara Blasco koki yhdessä työpajoistamme, Holotrooppinen Hengitystyöskentely vaikuttaa sopivan erityisen hyvin suomalaiseen mielenlaatuun. Ja näin olemme itsekin kokeneet: valmiiksi sisäänpäin kääntyneellä luonteella ja yhteydellä neljään vuodenaikaan kaikessa sen valoisuudessa ja pimeydessä, emme tarvitse kuin muutaman hengenvedon ja sukellamme syvälle.
Tarkoituksenamme on organisoida säännöllisesti Holotrooppisen Hengitystyöskentelyn -työpajoja Suomessa, jotta se olisi kaikkien siitä kiinnostuneiden tavoitettavissa. Haluamme järjestää tapaamisia samanmielisten ihmisten kanssa ja jakaa tärkeää tietoa epätavallisista tajunnantiloista ja muista niihin liittyvistä aiheista sosiaalisen median ja luentojen avulla. Tarvitsemme myös lisää suomalaisia fasilitoijia, joita pyrimme tukemaan rahallisesti tai muilla keinoilla. Tulevaisuudessa toivomme järjestävämme myös koulutusmoduuleja Suomessa. Tavoitteenamme on lisäksi tehdä yhteistyötä jatkuvasti kasvavien Pohjoismaiden ja Baltian holotrooppisten yhteisöjen ja fasilitoijien kanssa.
Holotrooppista Hengitystyöskentelyä on tehty pääosin akateemisten puitteiden ulkopuolella, vaikka siitä on tehty joitakin tutkimuksia. Mielestämme Holotrooppinen Hengitystyöskentely on tehokas menetelmä moniin erilaisiin tarkoituksiin, joten tieteellistä taustaamme hyödyntäen aiomme tutkia sitä ja tuoda sen suomalaisen tieteen pariin, jotta jonain päivänä se voisi olla virallinen hoitomenetelmä yhteiskunnan sisällä.
Kutsumme sinut avoimin sydämin matkalle syvälle sisimpääsi Holotrooppisen Hengitystyöskentelyn avulla.
.jpg)
Jussi Alihanka
LL, HB Finland ry:n varapuheenjohtaja
Jussi on kotoisin Turun saaristosta Rymättylästä asustaen nyt Kemiössä. Hän on ammatiltaan lääkäri ja erikoistuu parhaillaan psykiatriksi. Hän on lisäksi aloittanut kouluttautumisen integratiiviseksi psykoterapeutiksi Turun yliopistossa. Jussia kiinnostavat erityisesti keholliset ja kokemukselliset metodit terapian tukena, ja hän on MBSR ja TRE ohjaaja. Jussin kiinnostus kohti muuntuneita tajunnantiloja ja niiden kanssa työskentelyä on syntynyt omakohtaisita eheyttävistä kokemuksista eri menetelmien avulla. Erityisesti Holotrooppisella Hengitystyöskentelyllä hän uskoo olevan potentiaalia ihmisten eheytymisprosesseissa ja pyrkii siksi tekemään menetelmästä tunnetumman ja lisäämään sen saavutettavuutta Suomessa. Jussilla on tällä hetkellä paljon puuhaa, mutta hänen prosessiaan on onneksi tukemassa perhe, ystävät, luonto, lukeminen, kiipeily, uinti, meditointi, jooga..
%20(kopio).jpg)
Valde Orrenmaa
FM, HB Finland ry:n puheenjohtaja
Valde asuu Kaarinassa meren rannalla yhteisössä ystävien ja kissojensa kanssa. Hän on aloittanut Grof Transpersonal Training -koulutuksen 2016, valmistuen Holotrooppisen Hengitystyöskentelyn fasilitoijaksi kesällä 2019. Menetelmä on Valdelle hyvin rakas, se on syventänyt huomattavasti hänen omaa polkuaan ja tuonut perustavanlaatuisen ymmärryksen hyväksyvän, kannatellun ja turvallisen tilan tärkeydestä ihmisen sisäisessä kasvussa. Valdella on takanaan uskontotieteen maisterin tutkinto, ja hän on ollut niin akateemisesti kuin käytännöllisesti kiinnostunut epätavallisista tajunnantiloista, meditaatiosta, psykedeeleistä, buddhalaisuudesta ja muista mystiikkaa sivuavista uskonnoista. Hän on tietokirjailija, aguahara-ohjaaja ja opiskelee parhaillaan kognitiiviseksi lyhytterapeutiksi sekä mindfulness ohjaajaksi. Yhtenä hänen intohimonaan on yhdistää jooginen elämäntapa ja myötätuntoinen oleminen nykyiseen yhteiskuntaan. Valde saa paljon iloa metsästä, meditoinnista, tanssimisesta, karaten ja kobudon harrastamisesta, musiikista ja aidosta yhteydestä muihin olentoihin.
Jäseneksi
Liittymällä jäseneksi voit tukea yhdistyksen toimintaa Holotrooppisen Hengitystyöskentelyn hyväksi sekä saada erilaisia jäsenetuja. Voit liittyä joko Tuki- tai Aktiivijäseneksi.
Tukijäsenyys
Tukijäsenyys ei velvoita mihinkään ja päättyy automaattisesti vuoden vaihtuessa.
Jäsenedut:
-
Alennus työpajoista
-
Alennus ostoista
-
Mahdollisuus hakea GTT moduuleihin (Holotropic Breathwork -fasilitoijakoulutus) koulutus-/matka-apurahaa
-
Mahdollisuus lainata holotrooppista kirjallisuutta työpajoistamme
Kaikilla jäsenillä on oikeus osallistua yhdistyksen syys- ja kevätkokouksiin mutta tukijäsenillä ei ole kokouksissa äänioikeutta. Tukijäseniksi hyväksytään kaikki jäsenmaksun maksaneet henkilöt, jotka haluavat tukea yhdistyksen tarkoitusta ja toimintaa.
Voit liittyä Holotropic Breathwork Finland ry:n tukijäseneksi verkkokaupassamme.
Jäsenyyksien hinnat ovat (20€ Opiskelija/työtön/eläkeläinen), 30€ 50€, 100€, 300€ ja 500€. Erihintaiset jäsenyydet eivät sisällöllisesti eroa toisistaan, vaan tarjoavat mahdollisuuden tukea yhdistystä haluamallasi summalla. Kaikki tulot käytetään yhdistyksen toiminnan tukemiseen.
Aktiivijäsenyys
Aktiivijäsenyyteen kuuluvat samat jäsenyysedut kuin tukijäsenyyteen, mutta aktiivijäsenillä on lisäksi äänioikeus yhdistyksen kokouksissa. Aktiivijäsenillä on myös mahdollisuus päästä mukaan yhdistyksen aihepiiriä käsittelevään suljettuun keskusteluryhmään.
Aktiivijäseniksi otetaan henkilöitä, jotka ovat kiinnostuneet toimimaan aktiivisesti yhdistyksessä yhdistyksen tavoitteiden toteuttamiseksi ja jotka ovat sitoutuneet noudattamaan yhdistyksen sääntöjä.
Voit hakea aktiivijäsenyyttä täyttämällä aktiivijäsenhakemuksen. Lisäksi sinun tulee maksaa tukijäsenyys verkkokaupassa. Mikäli sinut hyväksytään aktiivijäseneksi, ostamasi tukijäsenyys muutetaan automaattisesti aktiivijäsenyydeksi. Aktiivijäsenten valinnasta vastaa yhdistyksen hallitus; on todennäköisempää tulla valituksi, jos olet osallistunut työpajoihimme.