"Trauma on elämän tosiasia, mutta sen ei tarvitse olla elinkautinen tuomio."
Peter Levine
Trauma ja transformaatio
- Holotrooppinen perspektiivi traumaan
Pohdintaa holotrooppisesta hengitystyöskentelystä terapeuttisena menetelmänä, joka auttaa yksilöitä parantumaan traumasta.
​
Kuvaamme holotrooppisen lähestymistavan näkökulmasta traumojen käsittelyä, alkuperiä, sekä mahdollisuuden transformaatioon ja muutokseen, joka havainnollistuu kokemuskertomuksen avulla.
Holotrooppinen hengitystyöskentely terapeuttisena menetelmänä
​
Holotrooppinen hengitystyöskentely on terapeuttinen itsetutkiskelun menetelmä, joka yhdistää erilaisia terapeuttisia ja itsetuntemusta lisääviä elementtejä: hengitystä, keho- ja tunnetyöskentelyä, musiikkia, taideterapeuttisia menetelmiä, ryhmäprosessia ja traumaviitekehyksestä tuttua ajatusta myötätuntoisen todistajan läsnäolosta ja turvallisen tilan korostamista sisäisessä työskentelyssä. Menetelmä yhdistyy myös vuosituhansia vanhoihin perinteisiin laajentuneiden tajunnantilojen hyödyntämisessä niin parantumisessa, oppimisessa kuin elämän mysteerin tutkimisessa, jotka ovat edelleen läsnä erilaisissa viisausperinteissä kuten shamanistisissa kulttuureissa ja eri uskontojen mystisissä suuntauksissa, kuten myös länsimaihin rantautuvassa psykedeeliavusteisessa terapiassa.
​
Psykiatri ja tutkija Stanislav Grof ja hänen puolisonsa Christina Grof kehittivät Holotrooppisen Hengitystyöskentelyn 1970-luvulla. Empiiristen tutkimusten mukaan menetelmästä on todettu hyötyä mm. traumojen ja riippuvuuksien hoidossa, koska se mahdollistaa tiedostamattoman materiaalin tutkimisen, jotka usein ovat traumaattisen ja addiktiivisen oireilun taustalla. Tutkimuksissa osallistujat ovat raportoineet itsetuntemuksen ja emotionaalisen hyvinvoinnin kohentumista, vähentynyttä ahdistusta, syvien tunnelukkojen purkautumista sekä mystisiä kokemuksia, joilla on todettu olevan terapeuttisia vaikutuksia. Terapeuttisesti sitä käytetään usein muiden menetelmien kanssa (esim. EMDR, psykoterapia, mindfulness), ja uskomme sen olevan mainio kokemuksellinen tuki esimerkiksi psykoterapeuttisessa prosessissa.
Moni hakee eheyttäviä kokemuksia myös muiden laajentuneiden tajunnantilojen menetelmien parista, kuten muista vahvoista kokemuksellisesta menetelmistä tai psykedeelisistä aineista. Ja usein nämä ovatkin eheyttäviä, mutta kuulemme välillä myös puutteellisesti fasilitoiduista sessioista, joissa usein yhdistävä tekijä on liian vähäinen tuki fasilitoijilta, oli kyse sitten vähäisestä fasilitoijien määrästä tai osaamattomasta fasilitoinnista. Jotkut ovat kokeneet myös psykedeeliset kokemukset liian rajuiksi, ja ovat niihin verrattuna kokeneet Holotrooppisen Hengitystyöskentelyn paljon turvallisemmaksi, sillä kokemuksen intensiteettiä on helpompi säädellä itse ja kokemuksesta on myös mahdollista tulla halutessaan pois, jos se tuntuu liialta. Holotrooppisen Hengitystyöskentelyn fasilitoijakoulutus (Grof Transpersonal Training) on kansainvälisesti hyvin laadukas ja eettisiltä standardeiltaan korkea, ja menetelmä toimii maailmalla tärkeänä esimerkkinä siitä, miten laajentuneita tajunnantiloja voidaan fasilitoida syvällisesti ja turvallisesti.
Sisäisen viisauden konsepti
Holotrooppinen Hengitystyöskentelyn sessioiden sisältö on aina hyvin yksilöllinen, mutta yleisellä tasolla se auttaa vahvistamaan yhteyttä jokaisessa olevaan sisäiseen parantavaan viisauteen, joka vie meitä kohti olemisemme kokonaisuutta, kohti täydempää ja eheämpää elämää. Menetelmä on olemukseltaan paljon laajempaa kuin pelkkä traumatyöskentely, mutta traumojen eheytyminen on monille tärkeä osa omaa matkaa, joka käydään sisäisen viisauden ohjauksessa syvästi tuetussa ja turvallisessa ympäristössä.
Holotrooppisessa sessiossa strategiana erilaisten traumojen noustessa tietoisuuteen on kokea kokemus uudelleen turvan ja tuen ollessa läsnä. Tyypillisesti turvallisessa tilassa fasilitoidussa laajentuneessa tajunnantilassa sietoikkunamme kasvaa huomattavan paljon ja kykenemme kohtaamaan vaikeita tunteita, tuntemuksia, muistoja tai kokemuksia, joita emme muuten kykene kunnolla kokemaan tai joiden kokeminen saattaisi ilman turvallista tilaa olla (uudelleen)traumatisoivaa. Näin ihmiset saattavat kokea hyvinkin intensiivisiä kokemuksia ja samalla kokea olevansa turvassa. Mikäli sietoikkuna tulee sessiossa vastaan, emme tietenkään puske sen läpi, vaan luotamme sisäiseen tahtiin. Emotionaalinen, psykologinen ja fyysinen turvallisuus on holotrooppisen työskentelyn tärkein pohja.

Vaillejäämisen trauma
Vaillejäämisen traumoissa ihminen ei ole saanut jotain, mitä hän olisi tarvinnut kasvaakseen terveessä ympäristössä, missä tahansa elämänvaiheessaan. Usein vaillejääminen liittyy perusturvaan - ruokaan, lämpimään kotiin tai tyypillisimmin välittävään hoivaan ja kosketukseen. Varsinkin lapsuudessa, varhaislapsuudessa ja heti syntymän jälkeen inhimillisen hoivan ja lämmön puute voivat vaikuttaa voimakkaasti psyyken rakentumiseen ja johtaa erilaisiin oireisiin, kuten sisäistettyyn turvattomuuteen, rajoittaviin uskomuksiin tai haastavia minätiloja ja vääristyneitä identiteetin rakenteita tuottavaan lapsuuden kehitykselliseen traumaan. Jokaisella ihmisellä on enemmän tai vähemmän tämäntyyppistä traumaa kannettavanaan.
Holotrooppisessa sessiossa vaillejäämisen trauman esiin tullessa korjaavan kokemuksen syntymiseen voi riittää hengittelysessioon luotu turvallinen ja tuettu tila, joka mahdollistaa sen, että sisäinen viisaus pääsee johdattamaan hengittäjän kokemuksensa läpi. Usein eheyttävimmät kokemukset haavoittuvaisissa tiloissa tulevat kuitenkin toisen ihmisen lempeästä ja pyyteettömästä läsnäolosta ja kosketuksesta, oli kyse sitten kädestä pitämisestä, halauksesta tai sylissä pitämisestä. Holotrooppisessa hengitystyöskentelyssä emme fasilitoijina pelkää koskettaa - päinvastoin. Olemme toistuvasti nähneet kuinka hengittäjän rajoja kunnioittava pitely, koskettaminen tai aktiivisempi kehotyöskentely on syvästi eheyttävää, tuoden kokemuksen jota emme voi saada vain puhumalla tai analysoimalla. Tämän tekstin päätteeksi löytyy koskettava kokemuskuvaus juurikin tämäntyyppisestä kokemuksesta.
Aktiivisen teon trauma
Aktiivisen teon traumoissa ihmiselle on tapahtunut jotain, mikä on ylittänyt hänen sietoikkunansa ja rajansa. Se voi olla esimerkiksi henkistä, fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa, vakava sairastuminen, luonnonkatastrofi, onnettomuus tai järkyttävän tilanteen todistaminen. Myös pelkästään kehollinen loukkaantuminen tai leikkaus voi jättää traumajäljen.
Kokiessamme traumaattisen tilanteen joka ylittää järjestelmämme käsittelykyvyn, yksi kehon ja psyyken luonnollisista suojelumekanismeista on dissosiaatio. Dissosiaatiossa osa meistä pakenee "turvaan" ja irtautuu keho-mieli-sielu kokonaisuudestamme. Tuolloin traumatisoivan tilanteen aiheuttama lataus ei pääse luontaisesti vapautumaan, vaan varastoituu alitajuntaan ja kehoomme. Näin säilöttynä trauma rajoittaa elämän kokemista ja voi ajan myötä aiheuttaa monenlaista psykosomaattista oirehdintaa autoimmuunisairauksista moninaisiin mielenterveyden haasteisiin.
Aktiivisen teon traumojen tullessa esiin holotrooppisessa kontekstissa, strategiana on tavallisesti kokea muisto kaikessa intensiteetissään, mutta tällä kertaa turvan ja kannattelun ympäröimänä, jolloin trauma pystyy vapautumaan. Monesti kannatteluun riittää sessioon luotu turvallinen tila, mutta tärkeä ominaisuus holotrooppisessa työskentelyssä on se, että hengittäjä voi missä tahansa hetkessä pyytää tarvitsemaansa tukea, oli kyse sitten toisen ihmisen hiljaisesta läsnäolosta, lempeistä sanoista tai koskettamisesta.
Trauman alkuperiä holotroppisen viitekehyksen mukaan
​
Holotrooppisen hengitystyöskentelyn kehittäjä psykiatri ja tutkija Stanislav Grof jaottelee laajentuneissa tajunnantiloissa koettuja kokemuksia - ja siten myös mahdollisia trauman lähteitä - kolmeen kategoriaan.
Biografiset kokemukset liittyvät tähän asti elettyyn elämäämme. Sessiossa saatetaankin kokea esimerkiksi omaan lapsuuteen tai seksuaalihistoriaan liittyviä kokemuksia ja traumaattisia hetkiä. Toisinaan nämä voivat tulla esiin selkeinä muistoina, toisinaan enemmänkin kehollisina tai tunnetasolla tapahtuvina prosesseina. Toinen kategoria on syntymän ja kohtuajan kokemukset eli perinataaliset kokemukset, joiden merkityksestä Grof on kirjoittanut paljon, erityisesti syntymätrauman vaikutuksesta ihmisen psyykeeseen. Myös me fasilitoijina kohtaamme toistuvasti kokemuksia, joita hengittäjä linkittää omaan syntymään ja kohtuaikaan. Nämä kokemukset voivat olla melko dramaattisia, mutta niiden läpikäyminen on usein syvästi eheyttävää. Kolmas kategoria on transpersoonalliset kokemukset, joka tarkoittavat egon määrittämän persoonamme ylittäviä kokemuksia. Tähän kategoriaan mahtuu esimerkiksi ylisukupolvisten, kollektiivisten tai karmisten traumojen eheyttäminen.
​
Transformaatio ja muutos
​
Holotroppisessa sessiossa emme etukäteen päätä, minkälaisia kokemuksia tulemme kokemaan, vaan tärkeää on luottaa sisäisen viisauden ohjaukseen. Tämä voimaantumiseen ja sisäiseen viisauteen luottava strategia on tärkeä osa menetelmän kauneutta ja syvyyttä - session aikana emme tarvitse ulkopuolista asiantuntijaa kertomaan mitä ja miten meidän pitäisi kokea, vaan löydämme sen viisauden spontaanisti itsestämme. Voi olla, että haluaisit eheyttää traumaasi ja juuri semmoinen kokemus tuleekin pintaan. Monesti sisäinen viisaus toimii yllättävillä tavoilla. Esimerkiksi kuulemme toistuvasti, että hengittäjä on odottanut rankkaa ja haastavien kokemusten värittämää sessiota, mutta sisältö olikin jotain aivan muuta - kevyttä, ihanaa, maadoittavaa. Jokaisessa tapauksessa sessio on ollut juuri sitä, mitä hengittäjä on siinä hetkessä tarvinnut.
Kaunis ja armollinen puoli menetelmässä on siis se, että meidän ei tarvitse tietää mitä ja miten kokea. Voimme luottaa, että sisäinen viisautemme tuo tietoisuuteemme juuri niitä asioita, jotka ovat meille siinä hetkessä tärkeimpiä kohdata ja ottaa vastaan.
"Eheytyminen on sitä, että koskettaa rakkaudella sitä, mitä aiemmin kosketti pelko."
Peter Levine
Kokemuskuvaus:
"Sessio alkoi kehon tärinään sekoittuvalla ahdistuksella ja kivulla, joka kivisti ja jäykisti lihasryhmiä yksi kerrallaan ympäri kehoa siirtyen kehon osasta ja paikasta toiseen. Yritin hieroa kipua omin voimin, lähes raivokkaasti pois. Tärinän, kivun ja epätoivoisen "itsehoidon" sykli toistui, en edes tiedä kuinka kauan, mutta kova musiikki pauhasi taustalla ja turhautumiseni kasvoi. Miksi kipu ja ahdistus eivät voi jättää minua rauhaan? Kuinka kauan tämä helvetti vielä kestää?
​
Tilanne eskaloitui, kun kivun ja ahdistuksen tunne jämähtivät kaulan alueelle. Huomasin yhtäkkiä käsieni tarttuvan kaulani ympärille ja kuin paholaisen riivaamana ne yrittivät kuristaa minua hengiltä. Hätäännyin ja kuin paniikissa yritin nousta istumaan. Joku tuli luokseni, kampesi käteni irti kuristusotteesta ja ohjasi minut takaisin patjalle makaamaan.
Silloin lohduton, koko kehoa ravisteleva ja sydäntäsärkevä ahdistus ja tuska purkautuivat kyynelien ja itkun kautta ulos. "Mä oikeesti halusin pois" sain soperrettua itkuni lomasta ja käperryin minua auttaneen henkilön kainaloon. Itkin tuskaani ja suruani vuolaasti ja pitkään. Minua pideltiin, olin turvassa, auttavien ja hellien käsivarsien suojassa. Jossain vaiheessa voimat hiipuivat, kyyneleet ja itkut kuivuivat ja vaivuin johonkin unen ja tajuttomuuden välitilaan. Minua pideltiin, olin edelleen turvassa. Session lopulla hereille havahtuessani olo oli ohut ja hauras, kuin asfalttikoneen alle jääneellä. Kaulan alueeseen sattui.

Hengityssession jälkeen tehty mandala.
Nyt, yli 5 vuotta myöhemmin kun katson tuota kokemustani, tunnistan edelleen, että se on ollut elämäni karmein ja kaunein hetki: Kohtasin silloin kehollisesti kaiken sen epätoivon, kauhun ja tuskan, jotka olivat saaneet minut ajattelemaan, että elämässä ei ole muuta ulospääsyä kuin sen päättäminen. Aikakautena, kun itsetuhoiset ajatukset lymyilivät arkitajuntani rajamailla, elin dissosioituneena pää irti kehosta, ajatukset irti tunteista. Kun nuo kielletyt tunteet ja kehon aistimukset nousivat tuolloin hengittelysessiossa esiin, kohtasin ne kehollani ensimmäistä kertaa. Se oli vähintäänkin karmeaa ja rankkaa. Kaunis ja merkittävin ero oli, että sessiossa en ollut yksin – Sain ahdingossani kokea tukea ja turvaa ja olin tuona surkeasti vollottavana ja pakokauhuisenakin hyväksyvän ja pyyteettömän läheisyyden arvoinen. Nämä olivat kokemuksia, jotka elämässäni loistivat poissaolollaan istuessani kylpyhuoneen kylmällä kaakelilattialla mattoveistä käsivarttani vasten leikitellen.
​
Tuo sessio eheyttävänä kokemuksena on muuttanut elämäni. Itsetuhoisuuteni kohtaaminen kannatellussa ja turvallisessa tilassa on sittemmin mahdollistanut monen eheyttävän prosessin käynnistymisen: Pystyin aloittamaan itselleni anteeksiantamisen opettelun, jonka jälkeen itsensä aito hyväksyminen, omien tarpeiden ja rajojen tunnistaminen ja kunnioittaminen, elämäniloa kahlinneen pelon hellittäminen, asteittainen kehon, liikkeen ja äänen ilmaisun vapautuminen, itsestään välittäminen ja jopa rakastaminen ovat seuranneet oppipolulla. Matka on ollut melkoinen ja olen sen jokaisesta vaiheesta äärimmäisen kiitollinen!"
​
Nainen, 40