Holotrooppinen Hengitystyöskentely -viikonloppuretriitti
23.-25.10. Kivilahden Hyvinvointikeskus, Suolahti
Tippatehtaanpolku 34, 44200 Suolahti

Tervetuloa kokemaan hengitystyöskentelyn syvyyksiä syksyiselle retriitille Kivilahden Hyvinvointikeskukseen! Holotropic Breathwork on voimakas itsetutkiskelun menetelmä, joka vahvistaa yhteyttä omaan sisäiseen viisauteen. Retriitin aikana on mahdollista antautua sisäiseen prosessiin turvallisessa, sallivassa ja tuetussa tilassa omalla tahdilla ja tyylillä. Perjantaina laskeudumme paikalle, tutustumme ryhmään ja valmistaudumme yhdessä sisäistä matkaa varten. Lauantaina on kaksi Holotrooppisen Hengitystyöskentelyn sessiota, joista jokainen osallistuja hengittää yhdessä ja on sitterinä toisessa. Sunnuntaina tahti on rauhallinen: annamme aikaa ja tilaa kokemusten integroimiselle.
Retriitti järjestetään Suolahdella Kivilahden hyvinvointikeskuksessa, kauniin luonnon äärellä ja järven rannalla (hyvinvointikeskus.net, Tippatehtaanpolku 34, 44200 Suolahti). Kivilahteen on neljänkymmenen minuutin ajomatka Jyväskylästä, tunti neljäkymmentä minuuttia Kuopiosta, ja lähin bussipysäkki tuo kahden kilometrin päähän, josta voimme tarvittaessa hakea.
Maukas kasvisruoka sisältyy retriitin hintaan. Käytössämme on myös sauna kauniin Keitelejärven rannalla. Majoitus maksetaan erikseen.
Retriitti ei edellytä aikaisempaa kokemusta hengitystyöskentelystä. Puhumme retriitillä suomea ja/tai englantia, riippuen osallistujien kielitaidoista. Tulkkaamme tarvittaessa.
Alustava aikataulu
Perjantai
16:30-17:30 Johdantoluento Holotrooppiseen Hengitystyöskentelyyn (pakollinen uusille osallistujille, muille vapaaehtoinen)
17:30-18:00 Rekisteröityminen
18:00-21:00 Retriitin avaaminen, ruokailu ja valmistavia harjoituksia
21:00-23:00 Omaa aikaa / sauna
Lauantai
8:00 Aamupala
9:00-21:00 2 x Hengityssessiot, ruokailut ja iltapiiri
21:00-23:00 Omaa aikaa / sauna
Sunnuntai
8:00 Aamupala
9:00-14:00 Aikaa integraatioon ja vinkkejä kotiinpaluuseen
14:00 Loppulounas
Näin varaat paikkasi retriittiin:
1. Täytä ilmoittautumis- ja terveystietolomake alla olevasta linkistä
https://forms.gle/86NFAcY3nJodgSGG7
Terveystietolomakkeella varmistamme, että voimme tukea sinua retriitin aikana parhaalla mahdollisella tavalla ja että sinun on turvallista osallistua retriittiin. Vastaathan siihen rehellisesti. Jos jokin lomakkeen kohta on sinulle epäselvä, kysy meiltä tarkennusta.
Koska hengittelysessiossa voi ilmetä toisinaan hyvin voimakkaita emotionaalisia ja kehollisia kokemuksia, sitä ei suositella raskaana oleville naisille, sydänongelmista ja korkeasta verenpaineesta kärsiville, henkilöille joilla on voimakkaita psykiatrisia häiriöitä, henkilöille joille on tapahtunut lähiaikoina murtumia tai tehty leikkauksia, tarttuvia tauteja akuutisti sairastaville tai epileptikoille. Jos et ole varma, onko retriitti sinulle turvallinen, ota yhteyttä meihin.
2. Maksa retriitin hinta alla olevasta linkistä
https://holvi.com/shop/holotropic/
Voit myös tarvittaessa hoitaa maksun osamaksuna, laita siitä viestiä meille erikseen.
Paikkasi työpajaan on varattu, kun olet täyttänyt ilmoittautumis- ja terveystietolomakkeet sekä maksanut retriitin hinnan. Lähetämme sinulle sähköpostiin vahvistusviestin, kun olet täyttänyt lomakkeet ja olemme saaneet maksusi. Jos retriitti on täynnä, pääset jonotuslistalle, josta ilmoitamme sinulle erikseen.
Järjestämme uusien osallistujien kanssa lyhyen tutustumisen videoyhteyksillä ennen retriittiä. Myös meihin voi olla yhteydessä, jos jokin asia mietityttää. Jos olet ollut aiemmin tapahtumissamme, mutta haluaisit jutella kanssamme etukäteen, tai jos elämäntilanteessasi on tapahtunut muutoksia, joista meidän olisi hyvä tietää, ole meihin yhteydessä.
Maksutiedot:
Retriitin hinta (sis. alv 25.5%, ruoan osuus 100€):
440€
Earlybird 390€ (ilmoittautuminen 4.10. mennessä)
Vapaaehtoinen tukimaksu 50–200 €
Jos elämäntilanteesi sen mahdollistaa, voit lisätä ilmoittautumiseesi vapaaehtoisen yhteisön tukimaksun. Tukimaksujen avulla voimme parantaa retriitin saavutettavuutta ja mahdollistaa osallistumisen erilaisissa taloudellisissa tilanteissa.
Jos tunnet kutsun retriitille, mutta osallistuminen ei tällä hetkellä tunnu taloudellisesti mahdolliselta, tai haluat maksaa retriittimaksun osissa, ole meihin yhteydessä. Pyrimme mahdollisuuksien mukaan löytämään tilanteeseesi sopivan ratkaisun.
Majoitus (maksetaan erikseen kun saavut paikalle):
2 hengen huoneessa 90€/ 2 yötä
1 hengen huoneessa 120€/ 2 yötä (paikkoja rajattu määrä)
-5€ alennus tuodessasi omat liinavaatteet
Peruutusehdot:
– Yli 14 vrk ennen tapahtumaa: maksu palautetaan, mutta pidätämme 10% hallinnollisena kuluna.
– 14–2 vrk ennen tapahtumaa: 75% osallistumismaksusta palautetaan.
– Alle 48 h ennen tapahtumaa: 25% osallistumismaksusta palautetaan.
Osallistumisen voi siirtää toiselle henkilölle tai toiseen tapahtumaan ilman lisäkuluja milloin tahansa. Sairastapauksissa osallistuminen pyritään ensisijaisesti siirtämään toiseen vastaavaan tapahtumaan. Maksun palautus joko osittain tai kokonaan arvioidaan tapauskohtaisesti. Retriitin hintaan sisältyvien majoitus- ja ylläpitokulujen osalta noudatetaan palveluntarjoajan peruutusehtoja.


Retriitin fasilitoijat
Valde Orrenmaa
Sertifioitu Holotropic Breathwork fasilitoja (GTT)
Transpersoonallinen terapeutti, kognitiivinen lyhytterapeutti, meditaatio-ohjaaja, uskontotieteilijä (FM)
HB Finland ry:n puheenjohtaja
Valde on Kaarinassa asuva yhteisöllinen mystikko, jota kutsuu syvyys ja myötätunnon harjoittelu. Hän on työskennellyt niin yksittäisten ihmisten ja kuin ryhmien kanssa eheytymisen, sisäisen kasvun, meditaation ja holotrooppisten tajunnantilojen parissa. Fasilitoijana hänellä on rauhallinen, lempeä ja vahva läsnäolo sekä kyky pitää hyväksyvästi tilaa mille tahansa sisäiselle kokemukselle. Hän on valmistunut Grof Transpersonal Training -koulutuksesta Holotrooppisen Hengitystyöskentelyn fasilitoijaksi vuonna 2019. Holotrooppinen perspektiivi on tuonut hänelle perustavanlaatuisen ymmärryksen jokaisessa olevasta sisäisestä viisaudesta sekä hyväksyvän, kannatellun ja turvallisen tilan tärkeydestä ihmisen sisäisessä kasvussa. Valde on työskennellyt transpersoonallisena terapeuttina ja kognitiivisena lyhytterapeuttina vuodesta 2024 lähtien. Hän on suorittanut uskontotieteen maisteriopinnot, jossa hänen erikoisalaansa ovat olleet epätavalliset tajunnantilat ja kokemukset. Hän on toiminut lisäksi kouluttajana ja tapahtumakoordinaattorina suomalaisessa psycare-järjestössä Kotilossa sekä työskennellyt vapaaehtoisena saattohoidon kentällä. Valde saa paljon iloa metsästä, meditoinnista, tanssimisesta, kiipeilystä, karatesta sekä aidosta yhteydestä muihin olentoihin.
Jussi Alihanka
Sertifioitu Holotropic Breathwork fasilitoija (GTT)
Psykiatrian erikoislääkäri, päihdelääkäri, integratiivinen psykoterapeutti,
HB Finland ry:n varapuheenjohtaja
https://minduu.fi/fi/profiili/jussi_alihanka
Jussi on kotoisin Turun saaristosta Rymättylästä asustaen nyt Kemiönsaaressa. Hän valmistui Grof Transpersonal Training koulutuksesta Holotrooppisen Hengitystyöskentelyn fasilitoijaksi keväällä 2023. Hän oli yhdessä Valden kanssa perustamassa Holotropic Breathwork Finland yhdistystä 2018. Jussin kiinnostus kohti muuntuneita tajunnantiloja ja niiden kanssa työskentelyä on syntynyt omakohtaisista eheyttävistä kokemuksista. Nämä kokemukset ovat myös ohjanneet Jussia tutustumaan erilaisiin tapoihin hahmottaa ja ymmärtää ihmiskokemusta. Keskeisimmät tekijät Jussin työskentelyssä ovat turvallisuus sekä ”Sisäisen viisauden” konsepti, joka pyrkii kuvaamaan ihmiskehon, -mielen ja -sielun spontaania taipumusta eheytymiseen ja kasvuun.
Hän uskoo, että holotrooppisella hengitystyöskentelyllä ja sen periaatteilla on paljon annettavaa niin psykoterapian, eheytymisen, kasvun kuin itsetuntemuksen lisäämisen tukena ja pyrkii siksi tekemään menetelmästä tunnetumman ja lisäämään sen saavutettavuutta Suomessa.
Iida Hokkanen
Sertifioitu Holotropic Breathwork Fasilitoija (GTT)
Keho-orientoitunut lyhytterapeutti,
Somatic Experiencing -traumaterapeuttikoulutettava,
Hengitysvalmentaja, luontoyhteysohjaaja, HR -ammattilainen
HB Finland ry:n hallituksen jäsen ja some-vastaava
Iida löysi holotrooppisen hengitystyöskentelyn vuonna 2019 ja siitä lähtien menetelmä on ollut tärkeä osa hänen omaa eheytymismatkaansa. Hengitystyöskentelyn ympärille rakentuva turvallinen, rakkaudellinen ja voimaannuttava yhteisö on tuonut syvyyttä elämään ja olemiseen ja Iida onkin intohimoisesti mukana menetelmän tunnettuuden ja saatavuuden laajentamisessa Suomessa.
Kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin ja keho-mieli-henki yhteyden mahdollistaminen yksilöille, ryhmille ja yhteisöille on Iidan kutsumus. Hän kohtaa ihmiset avoimin sydämin ja ammentaa asiakastyöhönsä elementtejä myötätunnosta, luonnosta, hermoston toiminnan ymmärtämisestä ja hengityksestä. Yhteyttä autenttiseen itseen hän tutkiskelee mielellään äänen, liikkeen, tietoisen hengityksen, sekä luontokokemuksien avulla.
Arjessa Iida on myös äiti ja pörröisen koiran ulkoiluttaja.
Maria Nalli
Sertifioitu Grof®️ Breathwork- ja psykedeeliterapia -fasilitoija (GLT)
Lähihoitaja
Sun Vuosi -ryhmäprosessin pääohjaaja vuodesta 2022
Tantric Life Coach, NLP Practitioner, de-armouring- ja regressiohoitaja
Tension & Trauma Releasing Exercises (TRE®️) -opinnot käynnissä
Maria valmistui keväällä 2025 sertifioiduksi Grof®️ Breathwork- ja psykedeeliterapian fasilitoijaksi (GLT).
Ennen valmistumistaan Maria syventyi useiden vuosien ajan tantran ja kehollisen itseymmärryksen pariin erilaisten kurssien kautta. Vuodesta 2022 lähtien hän on ohjannut vuosittaista Sun Vuosi -ryhmäprosessia, jossa osallistujat saavat tukea syvälliseen itsetuntemukseen ja yhteyden rakentamiseen itseensä ja toisiin.
Maria on työskennellyt lähes 20 vuoden ajan kriisi-, perhe- ja mielenterveystyössä. Hänelle fasilitoinnin ytimessä on turvallisen ja hyväksyvän tilan luominen – tila, jossa jokaisella on lupa olla, tuntea ja kasvaa. Hänen työskentelytapansa on läsnäoleva, intuitiivinen ja syvästi inhimillinen.
Arjessaan Maria on kahden teinin äiti ja puoliso Hermannille. Hän viihtyy parhaiten mökillä luonnon keskellä, missä luovuus saa virrata vapaasti.


